TULEVAT TAPAHTUMAT

Syyskausi alkaa Sammonlahden asukastilassa tiistaina 3.9.2019 klo 18

Kesäiset terveiset Lappeenrannan Harmonikkakerhon kesäpäiviltä

KETÄ ME OLLAAN?

Lappeenrannan Harmonikkakerho ry on perustettu 1972. Perustamissäännöissä asetettiin kerhon tarkoitukseksi toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää musiikin tuntemusta ja soittotaitoa.

Jäseniä kerhossa on nykyisellään ollut vuosittain keskimäärin n. 25 aktiivisoittajaa ja muutama kannatusjäsen.

Kerhon järjestämässä harmonikansoiton nuorisokoulutuksessa Joutsenon ja Taipalsaaren ryhmissä aloitti v.2010 yht.26 lasta ja nuorta, 16 heistä suoritti kaksivuotisen Nostetta Näppäimiin-kurssin ja sai päätöstodistuksen.

Perustamissääntöjen tavoitetta on toteutettukin monimuotoisesti. Perusharjoitus tapahtuu viikoittaisilla harjoituksilla Sammonlahden asukastilassa tiistaisin klo 18-20. Lisäksi on pidetty kursseja ja leirejä omalla alueella sekä yhteistyössä muiden kerhojen kanssa myös muissa maakunnissa.

Kerho konsertoi kesäkonserttien sekä tanssisoittojen muodossa ympäri vuoden. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille soittohaluisille. Lisäksi kerhosta on koottu erilaisia kokoonpanoja pienempiin tilaisuuksiin. Harjoitukset sekä konsertit toimivat hyvänä orkesteriharjoituksena, sillä soitto tapahtuu pääosin useampiäänisenä. Kerholla on myös oma rytmiryhmä.

Konserttimatkoja on tehty myös ulkomaille, sekä osallistuttu perinteisesti Harmonikkaristeilylle konsertoimalla sielläkin useana vuotena.

Kerho on hankkinut vuosien varrella harmonikoille sovitettua musiikkia ja kerho ylläpitää nuotistoa jäsenilleen.